Ikivihreät aitakasvit ovat kasveja, jotka säilyttävät osan tai kaikki lehdistään talven ajan. Niiden neulaset tai lehdet ovat lähes täysin kylmänkestäviä, mikä estää niiden kuihtumisen. Siksi ne pysyvät vihreinä neljän vuodenajan läpi. Joillain ikivihreillä kasveilla on neulaset lehtien sijaan. Niiden välillä ei ole kuitenkaan erityistä biologista eroa, vain muoto.
Havupuut ovat monesti ensimmäinen asia, mikä ihmisillä tulee mieleen aitakasveista puhuttaessa. Se kertoo jo, millainen status niillä on aitakasvien joukossa. Useimmat havupuut, joita käytetään aidoissa, eivät ole kotoperäisesti Pohjoismaissa kasvavia lajeja, mutta se ei tee niistä yhtään sen huonompia vaihtoehtoja – päin vastoin. Havupuuaidat ovat yleisimpiä aitoja Euroopassa.
Helppohoitoiset aitakasvit kasvattavat suosiotaan. Puutarhurit rakastavat kyllä pihanhoitoa, mutta aina ei ole aikaa pitää kaikkea siistinä. Toiset taas eivät pidä maaperän vaatimista toimista, mutta haluavat kauniin ja vehreän puutarhan. Kun suunnittelet helppohoitoisen puutarhan, et koskaan joudu viettämään liikaa aikaa siellä, mutta voit aina olla varma, että se näyttää hyvin hoidetulta.
Kaikki kasvit eivät kasva nopeasti. Se on hyvä asia! Kun haluat korkean aidan, on toki hienoa, jos kasvi on nopea kasvamaan. Silloin pääset nauttimaan yksityisyydestä puutarhassa nopeasti. Mutta haluatko mieluummin aidan, jonka voi pitää tuuheana ja matalana?
Kesävihannat pensaat ja aitakasvit ovat nimensä mukaisia ainakin pohjoisessa – ne siis pudottavat lehtensä syksyllä tai talvella. Ne ovat ikivihreiden kasvien vastakohta, sillä ikivihreät kasvit eivät pudota lehtiään tai neulasiaan. Vaikka nämä kasvit menettävät lehtensä, kesävihannat puut ja pensaat ovat silti mainioita aitakasveja.
Mikä marjakuusi sopisi sinulle parhaiten? Marjoilla vai ilman? Nopeasti kasvava aita vai hitaasti kasvava aita? Lue lisää ja tutustu hintoihin tästä.
On helppo ymmärtää, miksi monet istuttavat syreeniaidan. Moniin kesäkuviin on ikuistettu tuoksuvia syreenin kukkia, ja ne kuuluvat monen muistoihin. Syreenin vanhanajan charmia ja värikylläistä kauneutta onkin vaikea vastustaa. Haaveiletko omasta syreeniaidasta puutarhaasi? Se on helppoa!
Millainen sinun tuija-aidastasi tulee? Olet siis päättänyt tilata tuija-aidan. Hyvä ajatus, mutta miten päätät tuijan lajikkeen? Lue alta artikkeli. Noin viidessä minuutissa tiedät eri lajikkeiden hyvät ja huonot puolet (joita kaikki myyjät eivät aina kerro).
Komea ja helppohoitonen valkopyökki aitana tai yksittäisenä puuna
Meiltä kysytään usein, voiko savimaahan istuttaa pensasaitaa. Se on hyvä kysymys, koska savimaa on vaikea työstettävä, eivätkä kaikki aidat kasva siinä. On kuitenkin joitain pensasaitoja, jotka sopivat savimaahan. Kerromme niistä tässä artikkelissa.
Voinko leikata aidan moottorisahalla? Aidan voi usein leikata moottorisahalla, kunhan tietää, mitä ja miten tekee sen. Kerromme niistä tässä artikkelissa.
Likusterin kasteluvinkkejä
Milloin on paras aika kastella puutarhaa? Puutarhan kasteluvinkkejä.
Tuija on suosittu valinta pitämään kosteutta maaperässä ja luomaan puille ja kasveille hyvät olosuhteet. Tämä opas kertoo, miten pidät tuijasi terveinä.
Tämän blogin vinkeillä opit, mitä virheitä muut ovat tehneet. Näin voit välttää ne!
Etusivu Syreeniaita
Syreeni tuo aina kesän mieleen. On helppo ymmärtää, miksi monet istuttavat syreeniaidan. Moniin kesäkuviin on ikuistettu tuoksuvia syreenin kukkia, ja ne kuuluvat monen muistoihin. Syreenin vanhanajan charmia ja värikylläistä kauneutta onkin vaikea vastustaa. Haaveiletko omasta syreeniaidasta puutarhaasi? Se on helppoa!
Syringa
Annamme neuvoja sen suhteen, mihin kannattaa ostaessa ja toimittajaa valitessa kiinnittää huomiota sekä miten hoidat aitaa. Eli kaikesta siitä, mitä sinun tulee tietää, jotta saat kauniin ja hyvinvoivan syreeniaidan, josta voit nauttia vuosikymmeniä! Syreeniaidan istutus ei välttämättä ole niin vaikeaa tai kallista kuin voisi luulla.
Syreeni on klassinen suomalainen puutarhakasvi, jota tavataan monissa puutarhoissa. Mutta miksi siitä pidetään niin paljon? Syitä on monia: • Syreeniaita on helppohoitoinen ja kestävä. • Syreeni on yksi niistä harvoista aitakasveista, joita voi kasvattaa todella korkeallakin suomessa. • Niistä on helppo saada uusia taimia. • Syreeniaita sopii jokaiseen puutarhaan koosta ja paikasta riippumatta.
Miten syreeniaidan voi ostaa ja miten kasveja hoidetaan? Tässä kirjoituksessa vastaamme moniin kysymyksiin, joita sinulla voi olla syreeniaidan hankkimisesta.
Yleisin syreeni, joka löytyy suomalaisista puutarhoista, on syringa vulgaris, eli tavallinen syreeni. Myös unkarinsyreeni, syringa josikaea, on aika tavallinen tuttavuus. Tavallinen syreeni kukkii yleensä touko-kesäkuussa ja unkarilainen syreeni hieman myöhemmin. Syreenin kukat ovat liiloja, vaaleanpunaisia tai valkoisia. Se voi kasvaa jopa 5 metriä korkeaksi. Syreeni on tiheä ja voimakaskasvuinen ja sopii juuri siksi aidaksi.
Kun on päädytty syreeniaitaan, tulee mieleen tietenkin kysyä: Mitä syreeniaita maksaa? hinta riippuu useasta asiasta: • Kasvin koko • Syreenin laatu • Välikäsien määrä • Alkuperämaa
Oletko kärsivällinen ja jaksat odottaa useita vuosia aidan kasvua? Silloin pärjäät pienemmälläkin budjetilla. Haluatko sittenkin, että aita on heti istutuksen jälkeen hyvänkokoinen? Silloin kannattaa varautua hieman kalliimpaan projektiin. Sitä saa, mistä maksaa, kuten niin monessa muussakin asiassa.
Kun olet hahmotellut budjettisi, niin on hyvä pohtia, mistä syreenit kannattaa hankkia. Paikallisessa perinteisessä puutarhaliikkeessä syreeneitä myydään kappaleittain yleensä ruukuissa. Etuna on se, että näet kasvit ennen ostohetkeä. Tällaiset kasvit sopivat parhaiten yksittäisiin istutusprojekteihin, kun istutat vain muutaman kasvin. Jos kuitenkin tarvitset useita kasveja, kannattaa pysähtyä ja pohtia. Suuren taimimäärän tilaaminen voi olla halvempaa ja kätevämpää verkkokaupasta. Jos haluat pihallesi lähes heti valmiin syreeniaidan, mitä sinun kannattaa silloin tehdä? Kerrasta kunnon kokoisen aidan haluaville on ratkaisu. Paras tapa on etsiä toimittaja, joka tuo kasvit suoraan taimistolta kotiisi.
Jos haluaa etsiä edullisimpia hintoja, kannattaa tutustua netin tarjontaan ja tilata syreeniaita verkossa. Plantinavia on yksi verkossa toimivista myyjistä. Järjestämme kotiinkuljetuksen ja saat hyvänkokoiset aitataimet suoraan Hollannin taimistolta ilman välikäsiä ja varastoja. Aika kätevää.
Kannattaa olla aina varautunut etukäteen, kun kasvit tulevat. Pidä huolta, että istutuskaivanto on valmis ja taimet pääsevät nopeasti maahan, jotta ne saavat parhaan mahdollisen alun.
Syreeniaidan istutus: taimiväli Kaksi yleisintä kysymystä syreeniaitaa istuttaessa: Millainen kasvien istutusväli on? Kuinka monta syreenin tainta menee metrille? Vastaus: 3–4 kasvia per metri on yleensä tarpeeksi. Mutta jos jaksat leikata ja huoltaa aitaa, jotta siitä tulee todella upea ja tiheä, voit istuttaa kasvit aivan vieri viereen. Jos taas tarkoituksena on, että aita kasvaa vapaasti, voit jättää hieman suuremman välin juuripaakkujen väliin.
Kastelu Tärkein asia syreeniaidan istutuksessa on kastelu. Kastele juuripaakut ennen maahan laittoa tai kastele ne heti istutuksen jälkeen. Näin syreeniaita saa hyvän alun ja juuristo pääsee kasvamaan nopeasti uuteen maahan.
Maaperä Syreeni viihtyy kaikenlaisilla aurinkoisilla paikoilla. Maan pitää olla hyvin salaojitettua ja ravinteikasta. Syreeni pärjää kuitenkin myös hieman varjoisemmassakin paikassa. Yksi syreenin isoista eduista on se, että se viihtyy hyvin myös savimaassa toisin kuin monet muut aitakasvit.
Leikkaus Syreeni kasvaa voimakkaasti korkeutta ja jos aitaa ei leikkaa, siitä saattaa kasvaa hyvin korkea ja harva. Kun leikkaat aidan kerran vuodessa, huomaat, että syreeniaita on tuuheampi vuosi vuodelta.
Milloin on paras aika leikata Syreenejä? Syreenit tulee leikata kesän alussa heti, kun ne ovat kukkineet. Tällöin aidalla on parhaat edellytykset toipua ja tuottaa uutta lisää kasvustoa ja kukkia taas seuraavana kesänä.
Lannoitus Voit lannoittaa syreeniaitaa keväisin kanankakalla. Se kannattaa sekoittaa maan pintakerrokseen ja sitten kastella. Lannoittaminen kerran vuodessa riittää.
Hei! Olen Therese. 👋 Kuinka voin auttaa?
0 kappaletta
Ostoskori on tyhjä.
€ 0